Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa....
Tän me tiedämme kaikki ja jokaista meistä on uhkailtu myös tällä. "Joulupukki saa tietää, että sä kiukuttelet ja sit ei tuu lahjoja", "Nyt käyttäydyt tai joulutontut näkee" jne jne jne....
No mutta eipä noi 11 kk ja risat oikeen viel ymmärrä noita. Meillä siis kiukutaan just niin paljon ku sielu sietää, jos on niikseen. Eikä siinä, kaikkia kenkuttaa välillä ja suodaan se jokaiselle, mutta mitäs teet ku pikkutyyppi on ottanut kiukkuhuutoon mukaan heittäytymisen. Joel on siinä aivan mestari ja Adele on nyt ruvennut ottaa mallia. Todella ärrrrsyttävä tapa!
Ärsyttävä on ehkä kyllä väärä sana, mutta kuvaa mun oloa, koska mä joka kerta pelkään, että se heittäytyjä heittäytyy sit jossain kovalla pinnalla, kulman lähellä tms. Mua ärsyttää pelätä et toista sattuu. :( Aina kun ei vaan pääse halaamaan ja ottamaan pahaa mieltä pois.
Kotona saa kiukuta ihan rauhassa ja olohuoneessa on nyt kivasti mattojakin, et voi periaattees heittäytyäkin, mut tosi kiva ku noi heparit tulee vessassa hampipesun jälkeen. Laatta ei oo niin kiva vastus. Onneks nyt noi hammasharja tappelut on selvästi vähentyny, ku ollaan ruvettu ilmakylpeilemään samalla reissulla. Mikäs sen kivempaa ku nakupelleillä hetki lattialämmityksen kera. :)
Tää heittäytyminen ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa on siis varmasti vaan vaihe, mutta onko vinkki viitosia?
Toinen tyhmä tapa mikä meille on rantautunut on pureminen.
Esimerkki 1. Molemmat minit haluaa saman lelun, alkaa armoton vääntö. Adele läppää Joelia naamaan, Joel kimpaantuu ja puree Aappaa jalasta. Itku alkaa.
Rupean tietysti lohduttamaan Adelea, samalla yrittäen torua Joelia, jotta toinen ymmärtäisi että pureminen on väärin. Jep, seuraavan kerran kun tilanne alkaa sama meno jatkuu.
Esimerkki 2. Leikkipainitaan lattialla ja kaikilla on kivaa. Kunnes Joel innosta puhkuen lähestyy suu auki mun reittä/kättä/naamaa ja puree. Kiellän ja torun - Joel vain nauraa. Jep, ens kerralla sama meno.
Thank God, Adele ei ole vielä lähtenyt puremis-vimmaan mukaan.
Arvoisat lukijat... Kokemuksia?Neuvoja?
Onneksi pääsääntöisesti meillä on kuitenkin kivaa ja ihanaa perus lapsiperhe-elämää. Eikä meillä oikeesti tarvii uhkailla joulupukin ohimenolla... Ainakaan vielä ;)
"Lapset leikkii yhdessä leluilla. Istun heidän takanaan kahvikuppi kädessä. Joel etsii äidin ja tulee antamaan pusun ja halin, sen jälkeen palaa lelujen pariin. Menee max 5min ja Adele tekee samat. Sen jälkeen Aappa käy pötköttämään tyynylle ja Joel menee halimaan siskoaan. Ääääää, äidin sydän sulaa!"
-Karoliina-
Meillä on kans 11-kuukautinen poika ja ihan samoja elkeitä! Kun ei ole sisarusta, niin äidin olkapäät on puremisen kohteena. Onneksi pahin vaihe taitaa olla - ainakin tältä erää - ohi. Ja onneksi poika ei pure nännejä imetettäessä. Ja kaikenlaisia havereita saa kyllä koko ajan pelätä, esimerkiksi yhtenä päivänä löi juurikin leukansa kaakelilattialle... Hampaiden pesu on yhtä piinaa, ei meinaa omat hermot riittää ollenkaan siihen hommaan, ja sama tappelu pitää käydä aamuin illoin. Et neuvoja ei kyllä täältä ropise, mutta symppausta kylläkin! Kyllä se siitä.
VastaaPoistaOlen seuraillut pitkään blogiasi, mutten ole tainnut koskaan kommentoida.
/Zaia