keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Yks vee

Ohhoh, kylläpäs on kirjoitus into ollut kadoksissa. Tää padilla kirjoittaminen on niiiiiiin tyhmää ja meidän tietokone sanoo itsensä kyllä pian irti. Käynnistämisessä menee 10min ja toiset samanlaiset kun yrität nettiä saada heräämään. Yhtään ei myöskään ole auttanut vatsatauti joka on nyt viikon jyllännyt mein perheessä. 
Onneksi tätä oli jo aloitettu viikko sitten, niin nyt kun minit nukkuu, niin voi viimeistellä meidän yks vee kuulumiset. 


Käytiin vajaa kaksi viikkoa sitten neuvolassa ja pääpiirteittäin neuvola kuulumiset kiteytyy: "kaikki hyvin, kasvu oikein loistava molemmilla, hieman atooppista ihottumaa Joelilla ja Adelella kuivakka iho. Rokotukset" noin varmaan olisi kirjoitettu jos neuvolakortti ois yhteinen. :D

ADELE

Pituus: 76 cm (73,5)
Paino: 9715 g (9150)
Nuppi: 45.5 cm (44.7) 


"Tätätätätätätätätä *kiljumista* tätätätäätätätätätätät, äitiiiiiiiiiii!!!" Perusmeininki kuulostaa tolta neidin osalta. Suu käy koko ajan ja asiaa on enemmän kuin ehtii kertoa. Adele kävelee mun perässä ja sepostaa, kävelee Zorron perässä ja selvästi komentaa, kävelee Joelin luo ja neuvoo. Mutta siis hän kävelee. Tasapaino on A:lla todella hyvä ja jos näyttää siltä, että on horjahtamassa, niin usein A pysähtyy ja korjaa itse tasapainonsa. Motorisesti voi sanoa että lahjakas. Neuvolan mukaan osassa asioista ehkä jopa edellä ikäluokkaansa. 



Ruokailu on mieluiten sormiruokailua. Kaikki maistuu selvästi paremmin itsesyötynä, paitsi puuro tekee poikkeuksen. Adele sattaa jopa sirosti kaivaa suustaan juuri sinne lusikoimani annoksen ja syödä sen sit uudestaan. Ah, ihanan naisellista! Meillä maistellaan nykyään kaikkea mahdollista ja aikalailla kaikki myös maistuu. Raejuusto oli aluksi ihan suurinta herkkua, mut nyt se ei oikeestaan löydä tietään suuhun ollenkaan. Leivän päälle olen myös laittanut makkaraa/juustoa, mut ne heitetään koirille - molempien pikkutyyppien toimesta. Leipää kyllä mutustabat mieluusti ja nyt saivat lauantaina maistaa karjalanpiirakkaa, niin johan oli suut auki kuin linnunpojilla koko ajan.



Korvikettahan meillä juodaan vielä, kun maidosta tuli hieman oireita. Ruuassa mukana oleva maito ei tehnyt mitään, mutta "raaka maito" veti mahan löysälle ja posket punaisiksi molemmilla. Nyt on ollut muutaman viikon tauko, joten kohta vois taas kokeilla uudestaan lounaalla ruokajuomana... Sittenhän sen näkee. En kuitenkaan usko että allergiaa on, mutta ei vara venettä kaada.

Adelella on yhä lyhyt pinna. Asioiden pitää onnistua heti ja jos ei niin sit noustaan niin korkealle kirkumisasteikossa kuin vain on mahdollista. Muutaman kerran on oikeesti mennyt korvat lukkoon, kun vieressä oot vahingossa ollut. Mutta yhä yhtälailla kuin nappia painamalla esiin tulee se maailman suloisin pikku hymynaama ja varsinkin Adelen tirskahdukset saa meidät muutkin nauramaan.




JOEL

Pituus: 78,6 cm (75) 
Paino: 10605 g (9930)
Nuppi: 47,6 cm (47)


Isopienimies. Se kuvaa erittäin hyvin tuota pikkutyyppiä. Joel lukee hirveästi kirjoja, tutkii lelujen pieniä osia, kääntelee, vääntelee, maistelee.... Sellai tutkijamaisteri. Joelilla on myös selvästi laajempi skaala puheessa. Äiti, isi, itse, anna, mitä, täti [tätä] ja tietysti poikamaisesti Joel myös tietää, että leikkiessään autolla pitää päristellä broooombroom-ääniä. Onkohan se pojilla geeneissä??
Joel seisoo ilman tukea, mutta ei ota askeleita, tukea vasten (tai kädestä kiinni pitäen) kävelee kyllä minne vaan. Selvästi siskoaan varovaisempi kuitenkin liikkeelle lähdössä. Mutta! Tämä pikkuherra menee kyllä ylöspäin eli kiipeää ihan joka paikkaan. Ja voitte kuvitella, että se alastulo onkin sit mitä sattuu. Nyt muutaman kerran J on kyllä hienosti tullut jalat edellä peruuttaen, mutta se vaatii sen että herra keskittyy eikä touhuu täysillä. Tää on just se vaihe mitä niin "innolla" odotin seisomaan opettelun jälkeen. Hassua kun silloin oli ihan kauhusta kankeana aina kun toinen kaatu ja ajatteli et mikään ei voi olla kauheampaa. Noh, voin todeta et tää kiipeämisvaihe on kauheampi. Ainakin ton pikkumiehen kohalla ku sil on sellai rämäpää vaihde päällä kun pääsee esim sohvalle. Mustelmia odotellessa.



Syöminen on yhä jees. Siinä missä Adele pinsetti otteella ruokailee, niin Joel hieman suurieleisemmin laittaa ruokaa suuhunsa. Kasvava nuorimies tarvitsee ravintoa lause on meillä ainakin omaksuttu oikein hyvin. Joel syö kaikkea, ei taida olla mitään muuta nou nou ruokaa kuin juuri ne juustot ja makkarat mitkä ei vaan uppoo. Ainut ongelma on, et Joel laittaa välillä niin paljon sitä ruokaa suuhunsa, et kakoo sit niit kurkusta pois (ja äiti saa taas sydärin). Mut kai hän kohta oppii et mikä on jo liikaa? Joohan???

Joel ennen
Joel jälkeen
Nyt on ruvennut löytyy luonnetta taas Joelistakin, mutta enimmäkseen on isänsä poika leppoisuudessaan. Kuitenkin tarpeen tullen osataan itkeä, kun asiat meneekin hieman mönkään. Väsyneenä varsinkin tulee helpommin niitä "äiti auta, mä en jaksa itse"-itkuja. Pääosin kuitenkin sellai flirtti-Petteri et oksat pois. 




YLEISESTI

Vierastaminen 

on muuttunut ehkä enemmänkin ujosteluksi. Vieraiden ihmisten lähellä saattaa tosin kyllä iskeä se ihan itkujuttukin, mutta hieman tutumpia on hyvä katsella äidin tai isin sylistä ja tarpeen tulleen painaa kasvot kainaloon. Hauska kuitenkin nähdä, että se hymy siellä on pohjalla ja juuri ennen ujostelua se yleensä kasvoilla onkin. 

Pottailu

Joululahjaksi tuli siis potat ja jonkin verran ollaan nyt tutustuttu moiseen pömpeliin. Ruoan ja päikkäreiden jälkeen mennä siihen istumaan ja aina silloin tällöin tuloksekkaastikin. Nyt jopa yks päivä molemmat oli kuivia herätessään päikkäreiltä ja silloin saalis olikin taattu. Vielähän minit ei osaa ilmeisestikään pidättää eikä varmaan ihan tajua potan ideaakaan, mutta ainakaan sitä ei pelätä ja pikku hiljaa asia varmaan myös heille valkenee.

Tutit 

Tuteista ollaan pääsääntöisesti luovuttu. Unitutti löytyy sängystä tarpeen tullen ja autossa se on ollut mukana, mutta eipä noi hirveesti sitä kaipaa. Itkuistakin ollaan selvitty sylillä ja paijailulla. Katotaan jos tutit poistuisi jo ennen kesää kokonaan.
Nyt pitäisi sit toi tuttipullo poistaa pikku hiljaa kans....Adele juo jo nokkiksesta hyvin, mut Joel mielummin hörppii suoraan mukista. Saas nähä kuin täs käy ;) ideoita??

Nukkuminen

Olemme siirtyneet siis yhdet päikkärit päivässä rutiiniin ja kokeneet sen hyväksi jutuksi. Sit illalla jos ollaan liikenteessä, niin saattavat nukkua pikku unet, mut toisia päikkäripäikkäreitä ei selvästikään kaivata. 
Opettelimme myös nukkumaan sisällä vain ja ainoastaan jotta ei olisi tarvinnut mennä ulos kun oli -20 astetta tai satoi ihan vaakasuoraan räntää. Meillähän oli tää ajatus jo aikaisemminkin (kurkkaa tänne) mutta silloin asia ei vaan onnistunut. Hirvee meno päällä pinniksissä, mutta kun laitoit sit vaunuihin, niin 2min ja zzzzzzz. Paljon tuli kommentteja ja neuvoja, mut mä kun en esimerkiksi halunnut lähteä siihen rumbaan, et nukuttaisiin vaunuihin sisällä. No way! Joko nukutaan vaunuissa ulkona tai sängyssä sisällä. "Natsiäiti" täällä hei! ;)
Noh, kolme päivää se vaati. Ekana pv 40min noi jaksoi riekkua, tokana ~15min ja kolmantena A nukahti heti ja J pyöri 5min. Nyt kun laittaa sänkyyn, niin saattaa hetki kuulua höpötystä , mut sit seuraavat 1,5h on täysin hiljaista.
Yöunet nukutaan yhä 20-07. Muutamana iltana ollaan tultu hieman myöhemmin kotiin, niin nukkumaan on menty 20:30 ja jatkossa haluankin että se nukkumaanmeno aika sijoittuu 20-20:30 välille. Aamut on alkaneet vaihtelevasti 07-08 välillä. Noin viikko sit oli joku ihme klo 05 leikkihetki. Molemmat hereillä ja täynnä tarmoa, puuh! Onneksi pikku silittelyillä jatkettiin kuitenkin sit unia sinne 07 asti. Olin kyl varmaan näky kun nojasin otsaa molempien pinnisten päätyyn ja silittelin tyyppejä. :D ihan sama, kuhan nukahtavat uudestaan! 

Että tällaisia yksi vee taaperoita täällä meillä.

J oli kipeä ja itkuinen, niin A meni viereen ja otti kädestä kiinni <3
-Karoliina-

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Synttärit!!!

7.1 Aappa ja Joel tosiaan muuttuivat sitten yhdessä yössä vauvasta taaperoksi! Vauvavuosi jäi siis taakse - nyt jo! Miten yksi vuosi voikin mennä ohi sujahtamalla? Noh, todennäköisesti seuraavatkin menee. ;) onneksi on tullut kirjoiteltua tänne, otettua miljoona kuvaa ja pidettyä vauvakirjoihin ajantasalla. Muuten vois olla suht hiljaista jos joku kysyy ekasta hampaasta, ekasta kääntymisestä, puolen vuoden neuvolasta tms.... 

Mutta palataan vielä tuohon yks vee synttäri humuun. Juhlat oli ihanat! Tiiviit mutta ihanat. Vieraita meillä oli vajaat 40, tosin onneksi he tulivat hieman porrastetusti. Ensin suku ja sitten kaverit. Hetken taisi olla oikeesti vähän ahdastakin.... Mutta sopu sijaa antaa ja onneksi oli muutama huone käytössä. Lastenhuoneessa taisi parhaillaan olla 9 lasta, huippua! Ihanaa, kun on myös suht saman ikäisiä lapsia. Löytyy aina leikkiseuraa oli sitten juhla tai arki.

Koristeissa en tosiaan halunnut mitään "joka paikkaan ja mahdollisimman paljon" vaan aluksi meinasin, että ollaan ilman. Mutta oli sit kuitenkin pakko. Noi kennopallot olikin kiva juttu ja löytävät paikkansa viirinauhan kanssa lastenhuoneesta jatkossa.




Teemaväriksi tuli nyt sitten minttu höystettynä vaaleanpunaisella. Värit näkyivät meillä lautasissa, mukeissa, serveteissä ja koristeissa. Päädyin siis kerttis linjalle ja voin todeta, että äärettömän hyvä päätös. Ei tarvinnut niiiiiin kauheasti tiskata. Plus noi oli niin suloisia. ;)

kahvikupit

Herkkupuoli

juomapuoli
Tarjoilu oli kakkujen osalta allekirjoittaneen tekemää, samoin tein suolaisia voitaikinataskuja, toi ihana sateenkaari kääretorttu oli mummin käsialaa ja muuten luotin sitten kaupan juttuihin.

Muistattehan että sanoin, että meille ei tuu mitään sellasta perus lastenkekkeri karkkikakkua? HUPS!
Tosin ihan perus kermakakku karkkikoristeilla se ei ollut, vaan menee nimellä KitKat-kakku. KitKattia siinä oli tosin vain koristeena. Kakku oli kylläkin aivan äärettömän hyvää! Jouduin tietty maistamaan, niinkuin kunnon leipurit tekee.

Voileipäkakunkin tein ekaa kertaa ihan itse. Makuna oli kalkkuna, ohjeen löydät Kinuskikiissan sivuilta nimellä kevyt kalkkunavoileipäkakku (tai kurkkaa tästä). Puheiden mukaan se oli todella hyvää. Sitä oisin ehkä voinut itekin maistaa, mutta se oli totaalisen loppu, kun vikat vieraat lähti. Ehkä ensi kerralla sitten. ;)

suolaista
Makeaa
Lahjoja tuli ihan kauheasti ja vähän niinkuin joulunakin niin paperit ja narut oli paras lahja ikinä. Adelen mielestä myös kortit oli myös äärettömän kiinnostavia, mutta olin tylsä äiti ja ripustin ne pienten käsien ulottomattomuuteen.

joulun pyykkinaru uusiokäytössä
Oikeena synttäriaamuna avattiin viel äitin ja isin lahja. Ja sit me oltiinkin jo taperoita <3

Avaaminen tapahtui melkein samaan aikaan kuin vuosi aikaisemmin syntymä
Minit on tänään ruvennut opiskelemaan yksien päikkäreiden taktiikkaa ja tänään päästään 1v neuvolaankin. Kuulette näistä pian lisää ;)

-Karoliina-

lauantai 3. tammikuuta 2015

**LOMALLA**

Terkkuja blogilomalta! Täällä on synttärivalmistelut kovassa vauhdissa ja sen takia lomailenkin loppiaisen yli. Mutta vähän tuli teitä jo ikävä, joten tässä pikku pikku kurkkaus.....

Yks vee tulee siis 7.1.15 täyteen ja meidän vauvavuosi loppuu! Niin se vaan meni, mutta vähemmän sumussa kuin mitä mua peloiteltiin. Palataan tähän kuitenkin jossain toisessa postauksessa.

SYNTTÄRI TO DO-listalla oli:

-TEEMA: on päätetty - onneks! Täällä pohdintaa siitä. 
-KUTSUT:  lähetetty.
-LASTENHUONE: siistitty lapsivieraita varten (ja tietty ihan meille itsellekin)
-TARJOILU: ei mitään hajua! Apua!!!
-LAHJATOIVEET: kaikki mitä ei jouluna tullu toivelistasta :D
-SIIVOUS: sunnuntaina.

Onneks on vielä pari pv aikaa suunnitella tarjoiluja. Mutta voin kertoo, et meille ei oo tulossa mitään jäätävän hienoo kakkuu, koska itse sen teen... Ja tod näk se on enemmänkin tyyliin joku juustokakku kuin perus lastenkakku nameilla päällystettynä tms. ;) Tai no mistäs sitä tietää ehkä mä päädyn sittenkin siihen!
Nyt jatkan "lomaa" eli yritän saada tosi tosi paljon viel aikaiseksi, joten palataan ensi viikolla. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin!
Meidän kutsu...Oliko ne joskus noin pieniä? 

Lastenhuoneessa oli ennen vain sängyt ja tuo "narnia-kaappi"

Matot on Askosta ja ne on niiiin ihanat!

-Karoliina-